Eilen sunnuntaina kävin Systerini kanssa kuvaamassa kotikylän kaunista luontoa. Koski on taas valloillaan kun vettä on satanut riittävästi. Tavallisesti koskessa lirisee pienen pieni puro, mutta nyt kuului upea pauhu. Kosken ääni on niin intesiivisen voimakas, että sen äärellä on helppo uppoutua vain kuuntelemaan tuota luonnon musiikkia ja kaikki muut ajatukset päässä jäävät taka-alalle.
Läsnäolon voiman voi tuntea tuota ohikiitävää vettä seuratessa.
Kiviherra uinuu poski koskea vasten.
Ainakin yhden vesihiisin näen kuvassa kiven vieressä. Näetkö sinä?
Sammaleen kaunis väri ja pehmeä koostumus korostuu harmaiden kivien pinnalla.
Se suorastaan käskee koskettamaan ja taputtamaan itseään.
Luonnossa on tärkeää myös tuntoaisti. On mielenkiintoista kosketella kaikkea metsästä löytyvää, kuten sammalta, jäkälää, kaarnaa, kiviä...Saa yhteyden luonnon henkiin ja Äiti Maahan. Omassa kotikylän puhtaassa luonnossa on vaikea muistaa maailman saasteita kun näkee ympärillään vain puhdasta koskematonta luontoa. Kuinka onnekas olenkaan kun täällä saan asua! Kiitos-kiitos-kiitos!
Peikolla on oma valtaistuin koskenpartaalla. Siinä hän voi istuskella kädet poskella
ja miettiä syntyjä syviä...
Sisko meni nappaamaan kuvan herkästä hetkestäni vanhan Herra Kuusipuun kanssa...
Kukas sieltä kurkistaa lehtien seasta? Pieni kalpea kaarna-peikko on aivan naama
valkoisena. Niin paljon hän säikähti kun tuli yllätetyksi eikä ehtinyt sukeltaa piiloon ruskeiden lehtien alle missä hän yleensä lymyilee ja napostelee maan matosia ja havunneulasia.
Avian kuulen kosken pauhun ja sammaleentuoksu täyttää tuvan - ihania kuvia, varsinkin tuo ensimmäinen ... Sulo-Suomen mahtava luonto!
VastaaPoistaKiitos Nina! Ollaan onnekkaita kun saadaan täällä asustella ;)
Poista